FI*Heinuntuvan
norjalaiset metsäkissat
Kotisivu
Esittely
Kissat
Pentuja
Pentueet
Kuvia
Linkkejä
Yhteystiedot
Esittely
Hei kaikki!

Perheeseemme kuuluu meidän ihmisten lisäksi seitsemän norjalaista metsäkissaa. Vaikka kasvattajanimemme onkin melko uusi (hyväksytty FIFE:ssä vuonna 2001), ensimmäinen metsäkissa tuli perheeseemme jo 1991. 

Eli yksitoista vuotta teimme tuttavuutta tämän rodun  kanssa urosten kautta, ennen kuin päätimme hankkia ensimmäisen naaraan ja samalla kasvatussuunnitelmat alkoivat hahmottua.

Ensimmäinen pentueemme on syntynyt 1.6.2003 ja sen jälkeen niitä on syntynyt yksi tai kaksi pentuetta vuodessa.